Saimme kuulla tiistaina 16.6.2026 Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen joutuvan kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen päätöksellä arviointimenettelyyn. Arviointimenettelyssä valtio ja hyvinvointialue arvioivat onko Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella edellytyksiä jatkossa selvitä tehtävistään.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle ei koskaan annettu mahdollisuutta onnistua tehtävässään. Kahtena ensimmäisenä toimintavuotena 2023 ja 2024 hyvinvointialueen rahoitus oli täysin alimitoitettua. Rahoitusperusteissa korostuu liikaa hyvinvointialueiden väkiluku, jossa väestötiheät alueet voittavat.
Yritimme muiden Etelä-Pohjanmaan alueen sote-johtajien kanssa keväällä 2021 vaikuttaa THL:n asiantuntijoihin ja Etelä-Pohjanmaan kansanedustajien kautta valtakunnalliseen päätöksentekoon hyvinvointialueiden rahoituksen määräytymisestä, jotta Etelä-Pohjanmaan väestön sijoittuminen hajalleen ja iäkkäiden runsas määrä olisi otettu paremmin huomioon hyvinvointialueiden rahoitusmallissa.
Etelä-Pohjanmaan vähenevän, sairastavan ja hajallaan asuvan väestön hoitaminen maksaa, mutta tätä ei lopulta huomioida rahoituksessa riittävästi. Kaiken lisäksi koko maan sote-palveluiden vuosien 2023 ja 2024 rahoituksen korjaaminen toteutettiin tavalla, jossa Etelä-Pohjanmaa hävisi.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on osoittanut, että THL:n keräämät väestön sairastavuustiedot eivät ole vastanneet todellisuutta ja Etelä-Pohjanmaan rahoituksen taso olisi siten pitänyt olla merkittävästi suurempi. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue on valittanut hallinto-oikeuteen valtiovarainministeriön rahoituspäätöksestä, koska hyvinvointialueen mielestä rahoitusta on jäänyt saamatta Etelä-Pohjanmaalle jopa kymmeniä miljoonia euroja.
Hyvinvointialueen talous on kohenemassa, mutta etenkin kahtena ensimmäisenä riittämättömän rahoituksen värittämänä toimintavuotena kertyneet alijäämät ovat suurin syy arviointimenettelyyn joutumiselle. Tästä on syytetty milloin viranhaltijoita, milloin päättäjiä. Myös ministeriöissä on tehty virheitä, jotka ovat osasyynä arviointimenettelyyn joutumiselle. Hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti kansalaisen on voitava luottaa siihen, että myös ministeriöiden päätökset ovat laillisia ja virheettömiä. Nyt eteläpohjalaiset joutuvat kohtuuttomasti maksamaan koko järjestelmän virheistä.
Julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 17.6.2026
